”Kaikki on kaivautunu omiin poteroihinsa”

pod2_wordSarjakuvaradion IX episodi jatkaa edellisessä podcastissa esitellyn vieraan kanssa. Jutut liikkuvat nyt ns. yleisellä tasolla ja luvassa on runsaasti ajatusruokaa sarjakuvien tiimoilta. Retsi kuuntelee kun syrjäänvetäytynyt konkari, entinen aktiiviharrastaja, P.A. Manninen kertoo ajatuksiaan skenestä.

Helmikuun alussa purkitetun puheen kesto on 54:26.  ja se pitää sisällään mm. seuraavia aiheita:
– Sarjakuvakritiikki
– Sarjakuvaseurat
– Sarjarin toimittaminen
– Sarjakuvalehtien myyminen ja sarjakuvien kustantaminen yleisemmin
– Sarjakuvapalkinnot
– Sarjakuvan tekemisen opettaminen

Mainokset

Eteenpäin työntyvä voima

radioepis8400Pitkästä urastaan ja laajasta tuotannostaan tunnettu sarjakuvapiirtäjä P. A. Manninen pohjaa tekemisensä amerikkalaiseen sarjakuvakulttuuriin. Retsi tapasi tuon Hakametsän hermiitin helmikuun alussa Tampereella.

Sarjakuvaradion haastattelussa Manninen kertoo filosofiasta taiteensa takana sekä tunnetuimmista sarjakuvahahmoistaan Teräsliljasta ja Kapteeni Kuoliosta. Kevään uutuusalbumit Pottakylän lapset ja Kapteeni Kuolio ja Hervannan Hiisi tulevat mukavasti taustoitetuksi jo ennen ilmestymistään.

Reilun tunnin (1:08:09) mittaan puhutaan monista muistakin sarjakuvista sekä kansien tekemisestä ja sarjakuvien markkinoinnista. Vähemmän tunnetut kaupalliset strippisarjakuvat opettivat tekijälleen paljon piirtäjän kohtelusta lehdissä. Kaiken kukkuraksi sarjakuvatohtori kertoo, miten kuka tahansa voi selvitä elämässä paremmin maagisen ajattelun avulla.

Paminiointisessio Tampereella jatkuu sarjakuvaradiossa uusin aihein viikon kuluttua.

Lisää Valeriania

radioepis7_polissivuPollareiden sarjakuvaradion seitsemäs podcast-jakso jatkaa avaruusagenttien seikkailujen luotaamista. Valerian-albumissa Rajoilla (1988) käväistiin Suomessa.

Pierre Christinin käsikirjoittama ja Jean-Claude Mézièresin kuvittaman sarjan aika-avaruusjatkumo saa kommentaattorit melkoisen sekaisin, mutta piirrosjäljestä sentään riittää asiantuntevia kommentteja.

Mainittakoon, että lähetyksessä vierailee Veikko ”Joonas” Savolainen.  Pollarit olivat kesällä mikki ojosssa, kun Joonas muisteli albumin valmistumisaikaan sattunutta käyntiään ranskalaispiirtäjän luona.

Eeppisen sarjakuvateoksen 62 sivua tuottivat tällä kertaa kolme varttia puhetta.

joonas_selaa

Podcast 6: Scifiklassikko Avaruusagentti Valerian

radioepis6_300 Sarjispollarit palaavat lomilta ja ottavat pitkällisen pohdinnan kohteeksi Pierre Christinin käsikirjoittamat ja Jean-Claude Mézièresin kuvittamat Avaruusagentti Valerianin seikkailut . Käsittelyssä ovat 1980-luvun puolivälissä valmistuneet ja juuri uusintajulkaisun Suomessa saaneet albumit Pariisista kassiopeiaan ja Brooklynista kosmokseen.

Ohjelman kesto on 1. 04 :25  vaikka sivupoluille eksytään harvinaisen vähän. Rönsyilyä tapahtuu kuitenkin muun muassa Valerianin seikkailujen elokuvaversion, tähtitieteen sekä scifisarjakuvan tiimoilta.

Uutena innovaationa olemme koonneet oheen muutaman kuvanäytteen piirroksista, joihin podcastissa viitataan.

val_auk

Onko autojen piirtämisessä vikaa?

val_avaus

Vai onko Mézières sarjakuvakerronnan kiistaton mestari?

val_autot

Art Deoco -arkkitehtuuria…

val_bg

Pompidou-keskuksessa vinkuu ja paukahtelee kun neutronit saavat kyytiä.

val_tulilintu

Podcastia roistoista ja poliiseista

radioepis5Liken vuonna 2010 julkaisema Jengisota 145 on genresarjakuvaa puhtaimmillaan. Nyt puhutaan Stockholm noirista ja kovaksikeitettyyn dekkarimeininkiin kuuluu, että ken leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön. Luvassa on vauhtia ja kiperiä tilanteita kun käsikirjoittaja Jens Lapidus ja sarjakuvan piirtänyt Peter Bergting saavat pollareiden käsittelyssä mustelman jos toisenkin. Podcastissa keskitytään miesten juttuihin, minkä voi päätellä alla olevasta nimilistastakin. Albumin perusteellinen käsittely vaati tällä kertaa 45minuuttia.

Jonas Hassen Khemir
Mike Mignola
Christopher Golden
Darwyn Cooke, Parker
Hannu Kesola, (Sauli Jokinen) He kuolivat turhaan
Jussi Kaakinen, (Petri Tolppanen, Risto Isomäki) Sarasvatin hiekkaa
Frank Miller, Sin City
Antti Kosonen, Monkey Business
Jussi Piironen, Raid
(Kati Närhi), Agnes

Podcast 4: AYA – Elämää Yop cityssä

Episodi 4
Aiheenamme on nuorten naisten elämä, kun esittelyyn ja arvioitavaksi on otettu Marguerite Abouetin käsikirjoittama ja Clement Oubrerien piirtämä AYA – Elämää Yop cityssä. Arktinen Banaani julkaisi tämän kirjan suomeksi vuonna 2010. Tuttuun tapaan puheissa vilahtelee muitakin sarjakuvia (mm. Mämmilä, Love and Rockets, Tenavat) ja tekijöitä (Joan Sfar, Hernandezin veljekset, Lauzier, Bretécher, Hergé, jne).

Tällä kertaa puhe keskittyy vain yhteen sarjakuvaan, jolloin sisällön analyysissäkin päästään syvemmälle. Etenkin sarjan piirtäjän suoritus herättää sarjakuvapoliiseissa voimakkaita tunteita.

Vanhojen herrojen muisti pätkii varsinkin siinä kohdassa kun pitäisi puhua twerkkauksesta. Äänitasot ja tekniikka on vihdoin saatu kohdalleen. Jakson pituus on noin 51 minuuttia. (Edit 19.2.2017: Sound Cloudin ilmainen tila tuli täyteen, joten podcastit majailivat vajaan vuoden verran Google Drivessä. Googlen lopettua palvelun syksyllä 2016 siirryttiin archive.orgiin). Sarjakuvaradio – episodi 4, olkaa hyvä!

Podcast n:o 3 – Höpinää sekalaisista sarjakuva-aiheista

radioepis3Aivan alkuun on vakuuteltava että kolmannen podcastin äänitys on tehty paremmalla kalustolla kuin viimeksi. Vielä riittää kuitenkin taidoissa ja tekniikassa kehitettävää. Kokonaisuus ottaa takapakkia edelliseen verrattuna, sillä nauhoitusympäristö on paljon haastavampi kuin viimeksi. Ohjelman kesto jää tällä kertaa alle 35 minuuttiin. Jos joku hardcoreharrastaja jaksaa tästä innostua, niin 12:22 minuutin paikkeilla tekninen taso onneksi paranee hieman. Siellä on intron jälkeen kuitenkin noin 11 minuuttia äänipuuroa, josta on vaikea saada selvää.

Maanantaina 15.2. puhutussa sisällössä päällimmäisenä on Porvoon Å-festista tekemäni hankinnat: Jijén seikkailukertomus vuodelta 1939: Trinet et Trinette dans L’Himalaya ja Emmi Valven omakustanne Isän luo.

Lisäksi puhutaan mm.  kokoelmasta luopumisesta ja sivutaan montaa muutakin sarjakuva-aihetta tyyliin:
Tintti
Tom of Finland
– Muumikirjat
– Kvaak-foorumi (nimimerkit Curtvile ja Orjan May)

Anna mulle Lovee -elokuva ja Rauli Somerjoki liittyvät sarjakuviin aasinsiltojen kautta, mutta supersankarit (Kapteeni Hyperventilaattorimies, Deadpool ja Vesa Vitikainen) ovat sen enemmän tai vähemmän kovaa ydintä.

Metasolla jutuissa liikutaan tulevien podcastien aiheiden ideoinnin parissa.
Mainitaan myös Yves Chaland ja Andre Franquin sekä Blueberry. Lopuksi Jijén sarjat: Jojo ja Valhardi, sekä lehdet Pilote, Tintin ja Spirou, pitää vielä liittää tähän listaan.

Podcast no:2 julkaistu

radioepis2Podcastimme tuotekehitys etenee.  Sen uusi nimi on Sarjakuvaradio, ja jaksot löytyvät Soundcloudista. Toinen jakso kulkee nimellä  Sarjakuvavuosi 2015 osa 2  ja samoin kuin ykkösosalla, sen kesto on noin 58minuuttia. Katsoimme että oli syytä palata vielä tähän haastavaan aiheeseen. Nyt luetut kirjat muistuivat hieman paremmin mieleen.

Seuraavia aiheita sivuttiin ja joistakin puhuttiin jopa muutaman lauseen verran:
Omakustanteet: George the Knight/Mikael Mäkinen
Lomareissu
Oranssin pienlehtinäyttely ja arkisto
Nasky Rytöhonka, Rauli Nordberg, Pasi ”Sleeping” Myllymäki, Matti Saine: Ketkuta ja jyrää, Juha Ruotsalainen

Palkittuja:
Puupäähattu Kari Korhonen
Reuben Minna Sundberg

Festivaaleilla: Charlie Hebdo
Perämeren jähti, Lusia/ Ilpo koskela
Spirou
Cinebook: Rodolphe & Leo: Kenya, 1943 Berlin The Seven Dwarves, Marvelin Strange Tales,  OMAC/Jack Kirby , Octobriana, Wallace Wood

Sarjakuvajulkaisuja: Korpilentäjä , Paluu Rajan takaa / Anssi Rauhala & Esa Niskanen
Kyllä eikä ei/ Ville Ranta
Jadesoturi- Sangfu / Tuomas Lius
Ukkometsola/ Jarno-Latva Nikkola
Saniainen kukkii Juhannuksena, Aavepianisti/ Reetta Niemensivu
Saniaislehdon salaisuus/ Kati Närhi
Helkavirsiä/ Eino Leino, Petri Hiltunen
Vahinkoraja/ Emmi Nieminen
Mauri ja Mustis/ Timo Kokkila
Kersantti Napalm
Noin seitsemän taidetta/ Pauli Kallio
Lennart, Kiroileva Siili, En vaan osaa/ Milla Paloniemi
Sillage, Paluu tuleen, Morvan, Buchet
Case Mate -lehti
Viimeinen Incal/ Alejandro Jodorowsky
Kalevala, Dusk/ Marko Raassina
Komisario Neliön välähdys/Joakim Pirinen
Tarzan ja Oparin aarteet / Russ Manning/ Petri Aarnio
Ihmesarja, Hämähäkkimies
Bouncer/Boucq
Blast/Manu Larcenet
Tintiti/ Hergé/ George Leloup
Barelli/ Bob de Moor
Professori Palmupuu – Ruostekranaatti/ Dick Briel
Tappava pila/Bolland, Yön Ritari/Miller, RW-kustannus
Gamu, Anju & sankarikoira Jiromaru/ Yoshihiro Takahashi

Loput sekalaiset aiheet ja nimet:
Titaanien sota/ Hajime Isayama
Adele Blanc Sec (elokuva)
Watchmen
Nyt riittää! Karstein Volle, Madefire, Inbetween/ Snowcat
Jysäys, Matti-Pekka Ratia, YoshihiroTatsumi, Antti Kari
Ekhô
Paska Juttu, Pahkasika
Batman ’66
Love in vain – Robert Johnson/ Jean-Michel Dupont

Eka podcast julkaistu

IMG_3817Ensimmäisen podcastimme aiheena on sarjakuvavuosi 2015. Siinä, kuten nimestäkin voi päätellä, Tertsi ja Retsi muistelevat viime vuoden kohokohtia.  Aihe oli tottumattomalle radioäänelle haastava ja valtava määrä oleellisia nimiä jäi pudottelematta. Aiheissa laukataan kuitenkin eteenpäin hyvää tahtia. Muutama virhe ja muistikatkos on sentään korjattu tässä listassa.

Sarjari, Tampereen Sarjakuvaseura, P. A. Manninen, Markku Myllymäki, Teräslilja, Keski-Suomen Sarjakuvaseura/Kess, Jukka Tilsa, Eikka Etevä, Suuri Kurpitsa, Vesa Vitikainen ja Tuomas Koivurinne: Hokki, Aleksi Remes, Kuolematon , Seitti, Octobriana – The Exotic Time Domna, Musta Ritari, Metropolian sarjakuvakerho/Mesa
Sarjakuvafestarit: Oulu, Tampere, Helsinki, Angoulemé: Jack Kirby,  Bill Watterson, Jiro Taniguchi, Muumi, Lucky Luke,  Morris, Kazuhiro Otomo
Justin Wong: Hello World
Chihoi & Hung Hung: Juna
Yong-Deuk Kwon, Yölinja, Otto Sinisalo
Bilal, Joakim Pirinen, Max, Peter Madsen, Valhalla, Big Soil, Push Comic
Tex Willer, Ticci, Boselli, Uudisraivaajat
Tardi, Kirottu sota, Jalava
Pahkasika
Minna Sundberg, Stand still Stay Silent
Comiquiz
Ville Tietäväinen, Linnut ja meret
JP Ahonen, Villimpi pohjola, Perkeros, Tiitu Takalo, Minä Mikko ja Annikki, Sarjainfo, Tähtivaeltaja
Sangatsu manga, All You ned is Kill, Saksinainen, Valkoinen noita, One Piece, Naruto, Hopeanuoli, Takahashi
Sillage, Apollo kustannus, Alix, Arktinen Banaani, Egmont, Marsupilami, Piko ja Fantasio, Haikaralaivue, Uderzo, Jijé, Charlier, Franquin,  Giraud
Asterix, Conrad, Goscinny,
RW Kustannus, Like, Tarzan, Shokki, Corben, Rinta-Kanto, Jarla, Heilä, B. Virtanen, Katja Tukiainen, Kari Lepppänen, Masi, Mustanaamio, Ray Moore, Falk …