Kupliin pienet lehdet

MAE_WORDVloggaamisesta innostunut Retsi löysi Tampere Kupliin alakerran Pienlehtimarssilta Maen, joka on tehnyt videoita taide- ja sarjakuvaharrastuksistaan. Cosplay taitaa olla Maen ykkösharrastus, ainakin MusteMae -kanavan perusteella, jonne hän on postannut paljon erilaisia cossivideoita.

Sarjakuva TV:n haastattelussa puhutaan YouTuben käyttämisestä sarjakuvan markkinoinnissa. Pintapuolisesti tulee esiteltyä myös tekijän nimimerkillä Mae Vaan, julkaisema sarjakuva.
Toistaiseksi kolmiosainen Kuoressa, kertoo nuoresta Helmistä, joka löytää tubettaamisen kautta elämälleen aivan uuden suunnan. Vasta haastattelun jälkeen paljastui, että myös Maen vieressä istunut Ciconia on tubettaja. Maen tapaan hän videoi käyntejään mangatapahtumissa. Piirustus- ja conivideoiden lisäksi suosittuja ”ohjelmaformaatteja” Tubessa ovat minun päiväni (my day) tai minun viikkoni/vuoteni -tyyppiset pätkät, joihin tiivistetään käsittelyssä olevan ajanjakson tapahtumia. Näitä kertoo Maekin harrastaneensa. Kesto 7:30.

WORDKUVAUuden ohjelmaformaatin, eli minihaastatteluiden kokeileminen tuotti Pienlehtimarssin myyntipöydistä toisenkin esimerkin. Uhriksi valikoituivat Maen ohella Jorma Steel -omakustannelehteään myymässä olleet Sohvi Suruisa ja Kana III.

Jorma Steel -lehtien sivuilla meno on juuri niin hurjaa, kuin sen edustamasta lajityypistä, homoeroottinen supersankarisatiiri, voisi kuvitella. Sarjan kehittelyssä innoittajina ovat länsimaisen supersankari-sarjakuvan ohella toimineet muun muassa mangasarjat Jojo’s Bizarre Adventure ja Killer Killer.
Videolla esiintyvä palikoituminen ja muu kameran heilunta ei tällä kertaa yllättäen johdu teknisistä ongelmista, vaan Sohvin ja Kana III:n toiveesta pysyä näkymättömissä. Kesto 3:40.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s